Yleinen kokous 21.11.06

 

Joheka team järjesti johtokunnan toimesta ylimääräisen yleisen kokouksen 21.11.06 Helmin kortteerissa. Paikalle ei suunnatonta väen ryntäystä ollut, joka on harmi koska yleisissä kokouksissa olisi hyvä tilaisuus saada ideansa julki. Mutta kuitenkin saatiin kokous päätösvaltaiseksi ja paikalla olevat pääsivät maistamaan Helmin herkullisia leivoksia.

Pääsyy kokouksen järjestämiseen oli sääntömuutos vuosikokouksen muuttaminen kevät- ja syyskokoukseksi. Näin siksi, että SRL:on täytyy olla johtokunnan vastuualueet selvillä jo marraskuun loppuun mennessä ja meidän vuosikokous olisi vasta sääntöjen mukaan keväällä. Ideana tuli että järjestetään kokouksien yhteyteen jotain koulutusta tms jolloin saataisiin enemmän osallistujia myös kokoukseen. Samalla käytiin säännöt kohta kohdalta läpi ja tehtiin muutoksia tarvittaviin paikkoihin. Samalla muutettiin myös sääntöjä niin, ettei tilejä tarvitse tarkastaa tilintarkastajien (jos voimassa oleva laki ei niin vaadi). Tilit edelleen näytetään jollekin ulkopuolisille ja rahastonhoitaja saa konsultaatio apua. Lopuksi äänestettiin sääntömuutosten puolesta tai vastaan, mutta kokous oli hyvin yksimielinen muutosten puolesta.

Kokouksessa käsiteltiin alustavasti syyskokous asioita, eli toimintasuunnitelma ja talousarvio johtokunnan esityksen pohjalta. Pienin muutoksin ne hyväksyttiin. (Tulevat sivuille myöhemmin)

Seuraavaksi valittiin puheenjohtaja ja johtokunta vuodelle 2007, kokouksen jälkeen uusi johtokunta myös järjestäytyi.
 

Johtokunta 2007

Puheenjohtaja                Henna Potila

Varapj                               Tiina Marttila

Sihteeri/Webmaster       Juhana Saarikoski

Rahastonhoitaja             Maire Mylläri

Jäsensihteeri                    Iina Mylläri

Kilpailut/valmennus      Jonna Potila

jäsen                                   Airi Potila

jäsen                                   Meri Törmä

 

Varsinaisia nuorisojäseniä ei valittu, mutta kokouksiin toivotaan tulevan aina joku alle 15-vuotias. Muutenkin Johtokunnan kokoukset ovat avoimia myös jäsenille.