Turvallisuusasiakirja Joheka team ry (lataa tästä doc-muodossa)

 

JOHEKA TEAM RY:n TURVALLISUUSASIAKIRJA

 

Uusi pelastuslaki tuli voimaan 1.1.2004. Pelastuslain mukaan muun muassa urheiluseurat ovat liikuntatoiminnassaan velvollisia ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä, varautumaan henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa ja varautumaan sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät.

Omatoimiseen varautumiseen liittyy tietyissä tapauksissa velvollisuus laatia etukäteen pelastussuunnitelma, jossa selvitetään mahdolliset vaaratilanteet, toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi. Näitä varten seuroilla tulisi olla turvallisuusasiakirja.

1. Seuran toiminnan kuvaus

Joheka team ry on perustettu 1.2.2002 Kauhajoella. Vuonna 2006 seura on liittynyt Suomen ratsastajainliitto ry:n. Seuran sääntöjen mukaisesti sen tarkoituksena on edistää jäsentensä keskuudessa ratsastus- ja hevosurheilua, hevostaitoja sekä monipuolista liikuntaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

-     Järjestää voittoa tuottamatta jäsenilleen ja muille kiinnostuneille monipuolista toimintaa liikunnan ja hevosten parissa; liikuntaa ja retkipäiviä, avoimia yleisötapahtumia, joissa tuodaan hevosurheilua tunnetuksi, ratsastus- ja hevostaitokilpailuja, sekä hevoskerhoa junioreille.

 

2. Seuran vastuuhenkilöt ja toimijat

Joheka team ry:n vuosikokous kutsutaan koolle kerran vuodessa, kaikilla seuran jäsenillä on oikeus osallistua kokouksiin. Kokouksessa päätetään yleisistä toimintavoista ja hyväksytään seuran toimintasuunnitelma, toimintakertomus, tilinpäätös sekä talousarvio. Kokouksessa valitaan seuralle johtokunta ja puheenjohtaja, joka johtaa seuran käytännön toimintaa ja kutsuu johtokunnan koolle. Lisäksi seuran yleinen kokous voidaan kutsua koolle jäsenistön niin esittäessä.

Johtokunta vastaa seuran käytännön toiminnasta, suunnittelee, organisoi ja valvoo toimintaa vuoden aikana. Joheka team ry:n vuoden 2006 henkilöiden vastuualueet ja yhteystiedot liitteenä (1).

Turvallinen ja laadukas toiminta on seuran ja sen edustamien ratsastuksen lajien imagon ja maineen kannalta tärkeää. Johtokunta vastaa myös seuran turvallisuudesta: hankkii ajankohtaista turvallisuustietoutta, tarkistaa toimintatapoja, huollattaa välineistöä ja järjestää turvallisuuteen liittyvää koulutusta seuran toimijoille. Vuosittain tarkistetaan toimihenkilöiden ensiapu- ja ensisammutustaidot sekä lisäkoulutuksen tai päivityksen tarve. Johtokunta määrittelee vuosittaisen toimihenkilöiden ja tapahtumien järjestäjien lisäkoulutustarpeen. Seuran sihteeri pitää tilastoa seuran toiminnan piirissä sattuneista tapaturmista ja läheltä piti tilanteista.

Seura päättää toimintasuunnitelmassaan tai johtokunnan kokouksen pöytäkirjassa tulevat tapahtumat, matkat ja koulutukset. Johtokunta tekee kuhunkin tapahtumaan työnjaon ja nimeää tapahtuman vastuuhenkilön. Jokaisen tapahtuman vastuuvetäjä tekee tarvittavat turvallisuuteen liittyvät valmistelu-, suunnittelu- ja organisointitehtävät.

 

Turvallisuudesta vastaavat ja toimintatavat:

YLEISESTI – seuran johtokunta

-  määritelty turvallisuusasiakirjassa

-  toiminnot kirjataan toimintasuunnitelmaan tai johtokunnan kokouksen pöytäkirjaan

 

TAPAHTUMAKOHTAISESTI

1. harjoituskilpailuihin, yleisö tapahtumiin, retkille ja muuhun toimintaan nimetään vastuuvetäjä/ohjaaja, joka tekee turvallisuussuunnitelman. Turvallisuussuunnitelmat käydään läpi yhdistyksen johtokunnan kanssa.

2. Isolle yleisötapahtumalle nimetään turvallisuuspäällikkö ja tehdään pelastussuunnitelma, joka toimitetaan tapahtumailmoituksen yhteydessä poliisille ja pelastusviranomaisille sekä käydään läpi toimijoiden kesken

 

3. Toimintatavat

Seura haluaa toteuttaa laadukkaita ja turvallisia tapahtumia. Yhtenäisille ja selkeillä toimintatavoilla varmistetaan toimintojen sujuvuus joka tilaisuudessa.

 

3.1. Yleisötapahtumat

Seuran järjestämissä, yleisillä paikoilla järjestetyistä yleisötapahtumista (yli 100 osallistujaa) tehdään ilmoitus poliisille, tehdään pelastussuunnitelma ja noudatetaan poliisin ja pelastusviranomaisten ohjeita. Pelastussuunnitelman sisällysluettelo liitteenä (2).

Pelastussuunnitelmaan liitetään liitteeksi yhdistyksen turvallisuusasiakirja ja siihen tai siinä esitettyihin toimintatapoihin voidaan tarvittaessa viitata. Yleisötapahtumissa huomioidaan lisäksi ravinto- ja hygieniaohjeistus, ilmoitus elintarvikeviranomaisille sekä terveydenhuoltoviranomaisille. Seura on huolehtinut Teosto-luvista.

 

3.2. Jäsentapahtumat

Jäsenille suunnatuista retkistä, kursseista tai tapahtumista tehdään turvallisuussuunnitelmat Johtokunta vastaa asiasta.

 

3.3 Koulutus ja perehdyttäminen

Seuran uudet toimihenkilöt perehdytetään seuran toimintaan ja turvallisuusasiakirjaan johtokunnan jäsenen tai joukkueen turvallisuusvastaavan toimesta.

 

3.4 Valmentajien ja ohjaajien osaaminen

Seuran valmentajat/ohjaajat täytyy olla ammattitaitoisia sekä täysi-ikäisiä, valmentajalta/ohjaajalta edellytetään valmistautumista ja etukäteen perehtymistä olosuhteisiin sekä ryhmän taitotasoon. Erityisen tärkeää on seurata kauden aikana taitojen kehittymistä. Valmentajat/ohjaajat eivät esiinny alkoholin vaikutuksen alaisena tai tupakoi yleisesti lasten/nuorten nähden.

Aloittelevien lasten kanssa noudatetaan erityistä huolellisuutta. Kun valmentajia/ohjaajia on useita, heistä yksi on vastuuvalmentaja/ohjaaja. Muut toimivat apuohjaajina ja heille sovitaan selkeät tehtävät. Valmentajat/ohjaajat käyvät lävitse turvallisuussuunnitelman kauden alussa ja ennen isompia tapahtumia. Kerrataan myös tehtävät mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Turvallisuusvastaava toteaa/kartoittaa ensin tilanteen, varmistaa, ettei tapahdu lisää onnettomuuksia ja jakaa tehtävät. Ensiaputilanteessa tehtäviä voidaan joutua jakamaan myös muille osallistujille. Esim. parhaimmat ensiaputaidot/kokemukset omaava keskittyy potilaaseen, yksi rauhoittaa muut osallistujat ja vie heidät sivuun, yksi soittaa apua ja yksi lähtee opastamaan pelastajia paikalle.

 

Yhteenveto toimintatavoista:

- Nimetään vastuuhenkilö

- Valmentajat/ohjaajat ammattitaitoisia

- Kauden alussa tehdään turvallisuussuunnitelma

- Varustesalkussa EA-välineet

- Otetaan huomioon ratsastajien taso

 .

4.  Paloturvallisuus

Johtokunta tutustuu tapahtuma paikkojen turvallisuussuunnitelmaan, poistumisreitteihin, ensisammutusjärjestelmän sijoitus paikkoihin. Turvallisuussuunnitelmassa on nimetty henkilö, joka on vastuussa jäsenistä hätä- ja onnettomuustilanteissa. Turvallisuusvastaava varmistaa, että jokainen jäsen on tietoinen vara- ja hätäpoistumisteistä sekä kokoontumisasemista tapahtuma paikoilla

Toimenpiteet tulipalon syttyessä:

·         ole rauhallinen

·         yritä sammuttaa palo alkusammuttimella, sammutuspeitteellä, tukahduttamalla tai vedellä

·         hälytä pelastuslaitos, yleinen hätänumero 112

·         varmista, ettei paloalueelle ole jäänyt ihmisiä

·         sulje ovet ja ikkunat palokohteen läheisyydessä (sulje ilmastointi mikäli mahdollista)

·         poistu tiloista

·         ilmoita/varoita lähiympäristöä palosta

·         opasta pelastuslaitos paikalle

 

Toimintaohjeet tapaturman tai sairaskohtauksen sattuessa

·         tee nopeasti tilannearvio

-       selvitä mitä on tapahtunut, onko potilas tajuissaan ja hereillä

-       hengittääkö hän, toimiiko sydän. Elvytys pitää aloittaa välittömästi, apua hälytetään vasta seuraavaksi tai joku muu tekee sen

·         käynnistä potilaan ensiapu (pienet vammat voi hoitaa paikan päällä)

·         hälytä apua, hälytysnumero 112

·         käytä joukkueen ensiapulaukkua

·         pyydä apua ensiaputaitoisilta

 

5.  Kalusto

Ennen jokaista tapahtumaa sekä ennen, kuin kalustoa käytetään, tarkistetaan kaluston kunto ja huolletaan kalusto vuosittain perusteellisesti.

 

6.  Riskien arviointi ja turvallisuuden suunnittelu

Johtokunta/turvallisuusvastaava pohtii yhdessä tapahtuman muiden toimijoiden kanssa, mitkä ovat todennäköisiä vaaranpaikkoja tai ennakoituja riskitilanteita. Mietitään siis yhdessä mitä voi tapahtua. Nämä kootaan listaksi ja seuraavaksi mietitään, miten toimien vaaratilanteet vältetään ja ennaltaehkäistään. Fyysisten vaarojen lisäksi huomioidaan myös psyykkiset vaarat ja turvallisuudentunteen rajat.

Mikäli harjoituksissa, Kilpailuissa, retkillä sattuu vakava onnettomuus tai tapaturma, kirjataan ylös potilaan henkilötiedot ja kerätään yhteystiedot myös silminnäkijöiltä. Tapahtuman tiedot toimitetaan tiedoksi seuran puheenjohtajalle mahdollisimman pikaisesti. Ensihoidon jälkeen ilmoitetaan asiasta seuran puheenjohtajalle tai jos häntä ei saada kiinni, jollekin toiselle johtokunnan jäsenelle. Yhdessä neuvotellen päätetään kriisiviestinnän etenemisestä ja mahdollisesta tiedottamisen tarpeesta viranomaisille tai tiedotusvälineille.

 

7.  Vakuutukset

Joheka team ry:llä on vastuuvakuutus SRL:n kautta. Suurin osa jäsenistöstä on itse vakuuttanut itsensä.

 

LIITE 1.

Joheka team ry:n johtokunta vuonna 2008 

LIITE 2;

PELASTUSUUNNITELMAN SISÄLTÖ YLEISÖTAPAHTUMIIN:

·         tapahtuman vastuullinen järjestäjä

·         tapahtuman luonne; kenelle, milloin, missä?

·         tapahtuman laajuus

·         oletettu osanottajamäärä ja osallistujat

·         tarvittavat ilmoitukset, sopimukset ja alihankkijat

·         vakuutukset

·         tiedotus ja markkinointi;

·         suunnittelu ja organisointi; kokoontumiset ja työkirjat

·         lupa- ja ilmoitusasiat

·         johtaminen, vastuunjako ja työnjako

·         suorituspaikka

·         opasteet

·         liikenteenohjaus ja pysäköinti

·         ohjeet osallistujille

·         kuulutukset ja juontaja

·         järjestyksenpito

·         ohjelman sisältö

·         toimijoiden ja ohjaajien valmiudet

·         tarvittavat välineet

·         ensiapuvalmius

·         paloturvallisuus ja pelastustiet

·         sähkö- ja muut rakenteet

·         väestönsuojeluvalmius

·         riskianalyysi

·         hygienia-asiat; ruokailu ja WC- tilat

·         tapahtuman seuranta, tilastointi ja arviointi

·         toimintaohjeet onnettomuuksissa tai tapaturmissa

·         kriisiviestintä

·         toiminta tapahtuman tai onnettomuuden jälkeen

 

LIITE 4: Ratsastuskilpailun riskianalyysi

tehtävä

vaara

todennäköisyys

mahdolliset seuraukset

toimenpiteet

kilpailuihin saapuminen

paikoitusalueella

liikenneonnettomuus.,

auton alle jääminen,

 

harvinainen

murtumat, kuolema

liikenteenohjaus, etukäteisohjeet paikalle saapumisesta, ajo-ohjeet, selkeät ohjeet.

hevosalue

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

hevonen pääsee irti,

 

murtumat

hevoset suitsittuna kilpailu paikalla.yleisö ja hevosalue erikseen, selvästi merkitty.

verryttely alue

 

 

ratsastajan putoaminen hevosen selästä

 

murtumat, venähdykset, aivotärähdys, kuolema

veryttely alueen valvonta, ratsastajien taso, aidat, EA- valmius

kilpailu kenttä

 

ratsastajan putoaminen, hevosen alle jääminen, puomin pudottaminen

 

 

 

murtumat, venähdykset, aivotärähdys, kuolema

 

esteet mahd. turvallisia,, EA-valmius

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LIITE 5; TAPAUS/TAPATURMAILMOITUS

TAPAHTUMA: __________________________PVM:___________________KLO:__________

TAPAHTUMAPAIKKA:_______________________________________

KENELLE TAPAHTUMA SATTUI_________________________________________________

IKÄ:________SUKUPUOLI:_____________ ______________________

ILMOITUKSEN LAATIJA_______________PUH._________________YHT.TIEDOT:_______

TODISTAJA 1: YHTEYSTIEDOT:

 

TODISTAJA 2: YHTEYSTIEDOT:

 

SUORITETTIINKO ENSIAPUA? MILLAISTA?

 

MITEN JATKOHOIDOSTA HUOLEHDITTIIN? TARVITTIINKO LÄÄKÄRIÄ?

 

ONKO SEURALLE ILMOITETTU? KUKA JA KENELLE?

 

MUUTA TAPAUKSESTA KERROTTAVAA: